Urapolkuja
![]() |
Pekka Lehmus Koulutus: Kauppatieteiden maisteri Synt. 1973 GSK:lla vuodesta 2005 |
![]() |
Sini Ruokonen
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri Synt. 1973 GSK:lla vuodesta 2002 |
Hyvin moni GSK:lainen on aloittanut uransa yrityksessä samalla lailla kuin Pekka Lehmus. Hän hakeutui ensin tuotespesialistiksi ja siirtyi sittemmin tuotepäälliköksi. Aiemmin rahoitusalalla työskennellyttä Pekkaa yllytti urahyppyyn lääkealasta aikoinaan tehty gradu. Alan vaihto ei kuulemma miestä pelottanut, ainoastaan lääkealan terminologian oppiminen hieman jännitti. Huoli oli turha, sillä GSK:lla on hyvin kattava koulutus uusille työntekijöille.
Kolmen kuukauden koulutuksessa käydään läpi niin lääketieteen kuin markkinoinninkin asiat ja luodaan vahva osaamispohja työlle. ’Ketään ei todellakaan lähetetä suden suuhun’, Pekka kertoo. Pekan vastuulla on Avodart-niminen, eturauhasen hyvälaatuisen liikakasvun hoitoon tarkoitettu lääke. Pekka vertaa tuotepäällikön toimenkuvaansa pienen yrityksen toimitusjohtajan työhön. Vastuu tuotteesta ja sen menestyksestä on hyvin kokonaisvaltaista, ja se juuri tekee tästä työstä haastavaa ja mielenkiintoista.
Sini Ruokonen on tullut taloon viisi vuotta sitten ja aloittanut työnsä samaisen Avodart-lääkkeen parissa, vaikka itse lääke lanseerattiin myyntiin vasta viime vuonna. ’Kliinisestä tutkimuksesta on pitkä matka valmiiksi tuotteeksi. Toisaalta on etu, että voimme tarjota asiakkaillemme koko tämän kehitysketjun palvelut’, Sini toteaa.
Sittemmin Sini on työskennellyt hengitystielääkkeiden ja urologian liiketoimintayksikön johtajana. Päivät koostuvat pitkälti palavereista ja pitkien aikavälien strategisista suunnitelmista. Toimenkuvaan kuuluu myös henkilöstöjohtamista.
’On vaikea määritellä tyypillistä työpäivää, joka päivä tapahtuu niin paljon’, hän toteaa. Yhden viikon aikana hän ehtii esimerkiksi valmistella materiaalia myyntipäällikön rekrytointia varten, keskustella johtoryhmän kanssa tulevien kolmen vuoden tavoitteista, käydä kehityskeskusteluja alaistensa kanssa ja valmistella keuhkoahtaumatautilääkkeen uusien tutkimustulosten viestintäsuunnitelmaa. ’Sen lisäksi osallistun palaveriin potilasjärjestön kanssa, yhteistyöpalaveriin Kuopion yliopiston kanssa ja lisäksi menen lastenlääkäripäiville puhumaan GSK:n yhteiskuntavastuuohjelmasta’, hän luettelee.
Sini on ehtinyt viettää pari vuotta Ranskassa, GSK:n Centre of Excellence -yksikössä markkinointipäällikkönä. ’Mahtava tilaisuus. Hyvä esimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia kansainvälinen firma voi tarjota. Tosin kyllä meillä voi luoda kansainvälisen uran Suomestakin käsin’, hän pohtii.
Monella GSK:laisella on Pekan ja Sinin tapaan kaupallinen koulutus. Molemmat nuoret osaajat ovat sitä mieltä, että lääkeala tarjoaa koulutetulle nuorelle hyvän paikan luoda uraa. Työ on haastavaa ja motivoivaa. ’On palkitsevaa, että omalla työllään voi helpottaa niin monen ihmisen elämää. GSK:lla on käynnissä useita kehittyvien maiden ihmisten terveyttä tukevia ohjelmia, jotka liittyvät esimerkiksi hiv-, malaria- ja tuberkuloosilääkkeiden kehitykseen’, Sini kertoo. Pekka jatkaa, ’Uramielessä minusta on hienoa, että täällä saa luoda oman näköisensä urapolun, ei tarvitse mennä sellaista suoraa putkea pitkin. Täällä annetaan myös työntekijälle tilaa olla oma itsensä. Se on mielestäni edellytys sille, että työilmapiiri pysyy innovatiivisena’.









